Muuntamo vuodelta 1949 on Kainuun Sähkö Oy:n lahjoittama ja siirtämä Kajaanin Koutaniemen kylästä. Sisällä on muuntaja, johon korkeajännitevirta tuli ja josta jakeluvirtajohdot lähtivät ulos.

Vanhoja, käyttämättömiä myyntiartikkeleita on kerätty kauppamuseoon, joka on vanha saunarakennus Vuolijoen vanhasta pappilasta. Sen ovat rakentaneet vuonna 1945 Veikko Määttä ja Eino Haataja.

Tällaisia pieniä, yksityisen omistamia kyläkauppoja saattoi olla samalla kylällä kolmekin, sillä kaupan piti olla kävely- tai polkupyörämatkan päässä taloista. Kauppa saattoi sijaita aitassa tai kamarissa, ja se oli jokseenkin aina auki. Saattoipa kauppiasrouva saada reumatisminkin seistessään talvella kylmässä aitassa. Kauppamuseon tarvikelistalta puuttuu ainoastaan karbidi, sillä ”tukkuri” ei ole pystynyt sitä toimittamaan. -IA

Kauppamuseoon on koottu esineitä, jollaisia on ollut myynnissä kyläkaupoissa. Vanhimpia ovat viralliset postikortit keisarivallan ajalta. Sota- ja säännöstelyajasta muistuttavat kahvinvastike, puupohjaiset paperikengät ja päämajan intendentin luvalla myytävät tupakkiaskit. Sodan jälkeisestä noususta ja olympiahuumasta kertoo vuoden 1952 Olympiakahvi, jonka myyntituotosta osa käytettiin olympialaisten järjestämiseen.

Kauppamuseon monet artikkelit on saatu lahjoituksena. Ovensuussa on esillä hevostavaraa Vuottolahden Kemppaisen kaupan jäämistöstä. Maatalouden tarvikkeisiin kuuluvat niin syöpäläisten torjunta-aineet kuin hevosenkenkänaulatkin. Alkuperäispakkauksessa oleva käyttämätön separaattori on Kytökosken kyläkaupasta Vuolijoelta. Moniko muistaa takapöydällä olevat mustareunaiset hautajaiskutsukirjeet, jollaiset olivat maaseudulla käytössä vielä pitkään sotien jälkeenkin?

Vanhaa aikaa kuvaa myös toppasokerin hienonnin, jonka avulla sokeritoppa jaettiin, jos asiakas ei halunnut ostaa koko toppaa kerralla. Monet yksityiset ovat lahjoittaneet esineitä tähän kokoelmaan. Vuolijoen Palakaupasta saatiin nappikokoelma, jossa on niin ”kätilönnappeja” kuin miesten takinnappejakin.

Riihipihan aittaosastossa on neljä aittaa. Aittoja oli maalaistaloissa tarpeen mukaan ja aittarivistö oli sijoitettu pihatien varteen, jossa kuorma oli helppo lastata ja purkaa. Järvenrantatalossa oli aitta usein rantaan menevän tien varressa. Jos aitasta otettiin jotakin, voitiin se kätevästi veneellä lähettää eteenpäin.

Aittaosaston ensimmäinen on 4a, Särvinaitta. Siinä on esillä suolattujen elintarvikkeiden säilytyksen sekä kalastukseen liittyvää esineistöä, kuten iso merta ja pieniä matikkarysiä sekä kalanelikot. Vuolijoella lähes joka talossa oli joitakin kalastusvälineitä, koska talot sijaitsivat lähellä jokia tai Oulujärveä. Saaresmäen taloistakin tultiin syksyllä muikunpyyntiaikaan Oulujärven rannalle kalaa pyytämään. Sekä kala että syksyllä teurastettu ja suolattu liha säilytettiin puuastioissa särvinaitassa seuraavaan kesään asti.

4b, Jyväaitta on siirretty Vuottolahdesta Haatajan talosta vuonna 1994. Se on rakennettu vuonna 1838. Viljahinkalot ja portaat on Riihipihassa rakennettu vanhan mallin mukaan. Maasepän takoma lukko ja siihen kuuluva avain sen sijaan ovat alkuperäisiä. Rakennuksessa on esillä erilaisia kruunattuja mittoja. Iso mitta on hehto eli 100 litraa. Yleensä maalaistalossa on ollut 5 litran mitta, kappa. Isot mitat ovat olleet Vuolijoen manttaalikunnan lainajyvästössä mittoina. Puulapiolla eli jyvälapiolla on jyviä hämmennetty ja siirrelty hinkalossa.

Kolmantena on 4c, Kekkos-aitta. Se on kuulunut Urho ja Sylvi Kekkoselle, jotka asuivat ja viljelivät Vuolijoen Ojanperällä Hinan tilaa v. 1940-45. Alakerrassa on kaksi pientä, hirrestä veistettyä ja salvostekniikalla koottua hinkaloa, jotka ovat veistotaidon näytteinä arvokkaat. Ne ovat kokonaan irti ulkoseinästä. Jyvät säilyvät niissä sekoittumatta toisiinsa ja kuivina, koska ulkoseinästä ei pääse kovallakaan tuulella vetta tai lunta sisälle. Siksi aitta soveltuukin oikein hyvin siemenviljan säilytykseen.

”Amalia näkee pirtin ikkunasta, kun Antti ajaa kuormia aitan ovelle. Antti on ikäisekseen vahva, äiti tietää, mutta eihän pojalla vielä miehen voimia ole.. – Amalian ajatus kulkee arvailuissa. Selviääkö poika urakastaan? … – Helpotuksen ja kiitollisuuden tuntein ristii Amalia kätensä kun vilja on aitassa ja Antti nukkuu omassa vuoteessaan. Silmät kyynelten sumentamina katsoo äiti poikaansa. Antti nukkuu hievahtamatta, kasvot kelmeinä, suu raollaan, hikipisaroita orastavilla viiksillä. ” Sylvi Kekkonen, Amalia. Otava 1958.

4d Neuvonta-aitan on lahjoittanut Kainuun Maaseutukeskus, ja se on siirretty Kajaanin Jormuan kylältä v. 1997. Aittaan on koottu kotitalousneuvontaan liittyvää esineistöä. Kotitalousneuvojat toivat maaseudulle tietoa työtä helpottavista uutuuksista, kuten pyöritettävästä pesukoneesta pyykkilaudan tilalle ja mankelista kauluulaudan sijaan. Täkkien tikkaaminen sujui helpommin tikkitoolin avulla. Aitan keskellä seisoo Lounais-Suomesta tuotu siipikarjanmunien hautomalaite ”Teppo”.

Riihipihan tuulimylly on varvas- eli jalkamylly. Tuulimyllyjen yleistyminen 1800-luvulla helpotti huomattavasti suurempien viljamäärien jauhamista.

Tuulimylly oli palvellut Kuusirannalla Kankaan talossa, mistä se sotien jälkeen oli siirretty aitaksi Ylänteen taloon. Tuulimylly koottiin nykyiselle paikalleen Riihipihassa vuonna 1994, jolloin uusittiin jalusta, siivet ja ”koneisto” jotka oli poistettu tuulimyllyn toimiessa aittana. Myllyn yläkiveä pyörittävä pystyakseli on Karjalan talon tuulimyllystä. Riihipihan tuulimyllyä voidaan kääntää tuulen mukaan.

Rusalan vanhaisäntä Lauri Haataja on muistellut poikasena kuulleensa, kuinka miehet tuulen kääntyessä huusivat: ”Mylly keäntämään, myllyö keäntämään!” Tuulen suunnat ja vireet piti ottaa talteen, että mylly olisi pystynyt pyörittämään mahdollisimman paljon. Tuulimyllyjä on ollut Vuolijoella ainakin Haapalassa ja Penttilässä, josta Myllypelto-niminen talo on erotettu. Sitten on ollut tämä Kankaan mylly ja Kuusirannan Apajassakin mylly. Erkki Huusko muistaa, että Apajassa höylättiin kattopäreitä tuulimyllyyn liitetyllä pärehöylällä. Hän oli poikasena seuraamassa höyläämistä. Kun tuulimyllyn voima ei riittänyt, sattui terä tarttumaan kiinni johonkin päreeseen. Erkkiä oli pyydetty vähän nykäisemään siivestä. Hän teki niin, mutta ei arvannut heti siirtyä syrjään, ja seuraava siipi tuli ja löi häntä päähän sillä tavalla, että oli lääkärireissu edessä. Vuolijoella ei ollut lääkäriä eikä linja-autoja kulkenut, niin piti lähteä hevosella ja paukkukärryillä Kajaaniin tuo 45 kilometrin matka. Mutta Erkistä kasvoi silti vielä vahva mies ja sotaveteraani. -IA

Kaksikerroksinen rakennus on peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta, ja se on siirretty Sotkamon Jormaskylältä Hiljasen tilalta v. 1992. Tallissa on tilat kahdelle hevoselle. Talliaitta toimii ns. sähköaittana, jonne on koottu ensimmäisiä Kainuun koti- ja maatalouden sähköesineitä. Aikoinaan aitassa on yövytty.

Kaksikerroksinen luhtiaitta on koottu seitsemän eri rakennuksen hirsistä nykyiselle paikalleen. Sen alaosassa on naisten ja miesten käyttämiä työvälineitä. Jauhoaitta sisältää viljan käsittelyyn liittyviä esineitä. Yläkerrassa on tyttöjen nukkuma-aittoja. Luhtiaitta on tarkka kopio Ristijärven Pyhäkylällä Haaviston tilalla olevasta Martti Heikkisen aitasta.

Naisten aittaan on koottu monenlaisia käsityövälineitä. Villaa karstatessa oli avuksi jämerä karstauspenkki, sekä pienet karstat hahtuvien tekoon, joita rukilla kehrättiin langoiksi. Pieniä pellavaharjoja käytettiin pellavan viimeistelyyn loukutuksen, lihtauksen sekä häkilöinnin jälkeen.

Harvinaisen rullatuolin rullat ovat käsin vuoltuja, eivät sorvattuja. Rulliin koottiin villa-, hamppu- tai pellavalangat, jotka kankaan lointa luotaessa juoksivat luomalastan läpi monenlta rullalta yhtä aikaa. Lattialla seisovaan luomapuuhun kiinnitettiin rullilta tulevat langat. Emäntä pyöritti luomapuuta toisella kädellä ja toisella piti luomalastaa, hyppysissään langat. Kun oli tarpeeksi loimilankaa luotu, emäntä laittoi lankojen järjestyksen alhaalla ja ylhäällä ns. tiuhtalangalla. Valmis kankaanloimi, likaksi sanottu, irrotettiin luomapuusta ylhäältä alkaen.

Muita välineitä aitassa on mm. Sylvi Kekkosen käyttämä mankeli Hinan tilalta. Aitan ovensuussa on perunajauhomylly: laite, jolla perunajauhoa tehtiin kuorituista perunoista. Myllyä pyörittämällä saatiin mäskiä, joka huuhdeltiin useaan kertaan. Siitä erottunut tärkkelys kuivattiin ja säilytettiin kangaspusseissa.

Miesten aitassa on nähtävänä miesten työvälineitä. Miesten aitan arvokkain esine on Kalle Sivosen rakentama ja käyttämä sorvi Honkamäen talosta. Sorvilla on v. 1905-1906 sorvattu kaikki Vuolijoen kirkon sisällä olevat sorvatut pylväät. Sorvin lähettyvillä on erilaisia eläinten metsästyksessä käytettyjä aseita kuten sudenraudat, joiden perässä on karttu, jottei kettu päässyt pitkälle karkuun. Nurkassa seisoo myös ketunpyyntiväline käpälälauta. Kettu tavoitteli kärkeen laitettua lihapalaa, jäi kiinni ja joutui roikkumaan, kunnes metsämies haki saaliin pois.

Pöydällä on pumppumestarin työvälineitä. Ensin pumpunteossa pumpun rungon läpi porattiin pieni reikä, jota suurentamalla saatiin sopimaan pumpun mäntä, jolla vettä nostettiin. Kaivosta saatiin pumpun avulla vettä navettaan karjalle. Navettaan johdettiin pienireikäisiä puuputkia myöten kaivosta vettä, jolloin tukkien päät yhdistettiin päittäin tiiviisti.

Ennen vanhaan talossa oli oltava kolme varaa: Ensimmäiseksi piti olla vuoden vara että oli syömäviljaa ja siemeniä vähintään vuodeksi. Toinen vara piti olla vieraanvara eli oli varaa vieraalle tarjota puolinen tai illallinen. Jos joku nälissään tuli, sai talosta henkipitimikseen jotakin. Kolmas vara, mikä talossa piti olla, oli hirsivara. Hirsivara on työväline,jolla piirretään kahden päällekkäin asetetun hirren väliin niin, että alemman hirren päällä kulkee vara, joka piirtää ylempään rannun. Kun rantua myöten veistetään ja pudotetaan hirsi alemman päälle, tulee liitoksesta tiivis, eikä hirsi kemua eli keiku. Ne on ne kolme varaa, jotka talossa pitää olla, silloin homma pyörii. -IA

Jauhoaitassa on esillä jyvien jauhamiseen käytetyt käsikivet, joita käsivoimin pyöritettiin. Kerralla ei saatu kovin suuria määriä jyviä jauhettua tällä kotitarvemyllyllä. Kainuussa on sanonta ”emännät levätessään jauhoivat” eli silloin, kun talon muilta töiltä ennättivät. Tuulimyllyjen yleistyessä 1800-luvulla luonnollisesti väheni käsikivillä jauhaminen.

Aitassa on jauho- ja kalja-astioiden lisäksi suuri puolukkasaavi jossa puolukat survottiin ja säilytettiin. Jauhopöly ei haitannut puolukkasurvosta. Hiirien ja rottien varalta rakennettiin erilaisia liskuja, joita on kaksi esillä: suurempi rottia varten ja pienempi hiirien tappamiseen. Aittaan on sijoitettu myös vanha hunajalinko.

Vanha päärakennus on Pihlajamäen talo Sotkamosta Korholanmäen kylästä 1800-1900-lukujen vaihteesta. Talo oli keskivertokokoisen kainuulaisen tilan päärakennus. Talon malli on ollut samanlainen Vuolijoellakin eli pirtti ja kamarit päädyissä, ja keskellä eteinen ja keittiö. Vahan päärakennuksen lattian alla ei ole ollut minkäänlaista eristettä, ja pirtti on ollut talvella hyvin kylmä.

Rukki kuului jokaisen talonpoikaispirtin kalustoon. Talossa on myös Myllypellon emännän Mandi Karjalaisen aikoinaan käyttämä taidokas rukki.

Pirtin pöytä, muutama penkki sekä ikkunoiden vesikourut ovat talon alkuperäisiä, talokaupan mukana tulleita. Riihipihassa rakennus on sisustettu vanhoilla asumiseen ja puhdetöihin tarvittavilla esineillä. Pirtissä on esillä suutarin tarvikkeita ja kangaspuut. Keittiössä on taloustavaroita ja höyläpenkillä enemmän työkaluja kuin tavallisesti, mutta kaikki ovat yleisesti käytettyjä esineitä. Tuvassa on myös lasten puisia leluja: keinuhevonen ja nukkekoti.

Pihlajamäen talon poikien kertomaa: Ainahan joka talossa lapset telmivät eli kaiskavat tai räiskävät, kuten Kainuussa sanotaan, niin hekin olivat kerran sitten rajusti leikkineet siinä. Oli poika heittänyt toista jollakin kovalla esineellä ja kun tämä väisti, oli se mennyt ikkunasta läpi. Isä havahti sen, ja kun pojat yrittivät karkuun kartanolle, niin pirtinovella kerkesi isä vähän heitä komentamaan. Sitten joutui isä lähtemään Kajaanista uusia ikkunoita etsimään talvipakkasella. Siinä kun oli iso pirtti eikä muuta huvia lapsille, niin lapsethan vimmasivat sitten keskenänsä kotona. -IA

Isännän ja emännän kamarissa on taidokkaat vaate- ja käsityökirstut. Alun perin kamarissa on ollut ehkä vain yksi piironki. Toinen kamari oli talon vieraskamari, jonka piirongista löytyy talon kirjallisuus. Molemmissa kamareissa oli alun perin uunit, joita ei museokäyttöön ole rakennettu.

Pikkuinen vaateaitta on rakennettu museoalueelle vanhan mallin mukaan. Sitä voi käyttää talvella kesävaatteiden säilytykseen ja kesällä nukkuma-, vaate- tai morsiusaittana.

Maatalousneuvojan toimisto ja maitohuone sijaitsevat Tuumalassa, joka on kauppapihan lisärakennus Vuolijoen kirkonkylältä. Maatalousneuvojan toimisto on sisustettu myös poikamiesneuvojan asunnoksi, ja se esittelee maatalousneuvontatyön esineistöä ja historiaa neuvonnan satavuotistaipaleelta. Esineistä huomattava osa on sotkamolaisen maatalousneuvoja Nikke Korhosen jäämistöstä. Kaapissa on esillä vanhoja maanviljelykseen ja karjanhoitoon liittyviä kirjoja lähes sadan vuoden ajalta.

Maatalousneuvontatyöllä oli suuri merkitys tilojen tehokkuuden kehittämisessä. Neuvojat neuvoivat ja auttoivat kaikissa maanviljelykseen liittyvissä työ- ja uudistamisaskareissa. Vanha polkupyörä on muistutuksena siitä, että neuvoja kulki pyörällä tilalta tilalle pitämässä kursseja. AIV-rehun käyttö mullisti karjanhoitoa sodan jälkeen Vuolijoellakin samoin kuin neuvojien tekemät karjanruokintasuunnitelmat. Toimivien salaojien suunnittelu sekä peltoviljelyn uusien menetelmien opettaminen olivat myös neuvojien vastuullista ja ammattitaitoa kysyvää työtä. Neuvoja järjesti myös raveja, joista oli sekä huvia että hyötyä maaseudun ihmisille.

Tavallisesti tupailtoihin tuli sekä maatalousneuvoja että koneneuvoja. Alun perin maatalousneuvoja neuvoi: ”Älkää nyt kaikilla rahoilla ostako koneita, vaan salaojittakaa myös peltoja” Isännät ostivat kuitenkin isoja koneita, mutta huomasivat, ettei niillä voi pienillä pelloilla työskennellä. Siten tuli kiertoliike ja isäntien oli kuitenkin tehtävä salaojia. Salaojietus siis yleistyi rinta rinnan konekannan suurentuessa. Vuolijoen ensimmäiset salaojitukset suunniteltiin 1967. Ensimmäisenä salaojitettiin Penttilän, Myllylän ja Myllypellon pellot. Riihipihan alueen peltomaan salaojitus tehtiin 5 vuotta myöhemmin. -IA

Maatalousneuvonnan kanssa rinnakkaista oli naisten neuvontatyö, jota harjoitti Maa- ja Kotitalousnaisten piirikeskuksen kotitalousneuvoja. Nähtävänä on tässä neuvontatyössä käytettyjä esineitä sekä naisten järjestöpuvut. Naisille neuvottiin niin saippuan valmistamista kuin syöpäläisten torjuntaa. Jatkosodan aikana maatalousnaisten työ korostui, kun naiset vastasivat yksin tilojen pidosta. Tällöin järjestettiin niin vanhasta uutta -kursseja kuin seppeleentekokursseja sankarihautajaisia varten. Tarkastuskarjakot toimivat miesten piirin eli Maanviljelysseuran alaisina.

Esillä on myös Vuolijoen Urheilijat ry:n sekä Vuolijoen Nuorisoseura ry:n omaisuutta kaapeissa. Monet maatalousneuvojat olivat joko puheenjohtajia tai sihteereitä kylänsä urheiluseurassa tai nuorisoseurassa. Huoneen lokerikko on palvellut neuvontatyön helpottajana sekä Kajaanin Maanviljelyseurassa että Paltamon maatalousneuvoja Veikko Leinosen käytössä.

Maitohuoneeseen on koottu maidon käsittelyyn liittyviä puisia ja metallisia astioita ja välineitä. Esillä on vanhoja voikirnuja ja puisia kuljetusastioita, kuten piimäleili ja purakka. Jäätelökoneella tehtiin jäätelöä kermasta ja sokerista.

Nurkassa olevalla alkuperäisellä maitohyllyllä emäntä säilytti pyttyjä yhden lypsyerän tarpeisiin. Niissä lämmin maito kohotettiin ja pintaan noussut rasva kuorittiin puukapustalla niin, että kurri jäi jäljelle. Lattialla seisovat separaattorit mullistivatkin taloissa maidon käsittelyä. Suurin separaattori on Vuolijoen meijeristä.

Isossa kirnussa on vauhtipyörä päällä. Kirnu on kirkonkylän Penttilästä, josta Matti Karjalainen on kertonut seuraavaa: Äiti oli koonnut pyörän päälle kananmunia, ja poikaset olivat pyöräyttäneet sille vauhtia. Kaikki munat lensivät siitä lattialle, ja äiti oli kovasti hermostunut siitä. -IA

Maitohuoneessa on esillä myös tarkastuskarjakon tarvitsemia välineitä, joiden avulla kiertävä karjantarkkailija määritti maidon rasvapitoisuuden.